Olet täällä

1.6.2020 - 12:35

Helena vaihtaa vapaalle

Kuvassa Helena Aaltonen ja Minna Komulainen
”Kainuu purjehtii myötävirtaan, muttei koskaan Ouluun”, uskoo toukokuussa Kainuun liitosta eläkkeelle jäänyt Helena Aaltonen. Hän on seurannut Kainuun matkailun ja kulttuurin pitkää kasvukautta lähes neljännesvuosisadan vuodesta 1995.

” Kainuussa kulttuuri-identiteetti on vahva. Meillä on paljon taiteenaloja edustettuna tässä maakunnassa ja kansainvälisiä taidefestivaaleja suhteessa maakunnan pieneen väkimäärään”, toteaa Helena Aaltonen ja toivoo, että kulttuurin merkitys Kainuun kehitystekijänä ymmärrettäisiin yhä paremmin. Teatteri ja tanssi ovat Suomessa arvostettuja. Runolaulu ja peliala nousevat kansainvälisyyteen. Kirjallisuus leimaa Kainuuta. Täällä ovat syntyneet Kalevala sekä Eino Leinon, Ilmari Kiannon, Isa Aspin ja Veikko Huovisen mestariteokset. Helena onkin ollut tuomassa kansainvälisen kirjallisuusmatkailun ajatusta Kainuuseen.

”Saamme olla ylpeitä Kainuusta. Tämä on sinnikkäiden, ahkerien, itseensä luottavien ja luovien ihmisten maakunta. Maakuntalaulun pitäisi kajahtaa jatkossakin tilaisuuksien päätteeksi. Kulttuuri synnyttää yhteishenkeä yhdessä tekemisen kautta”, sanoo Helena Aaltonen ja vilkuttaa lähtiessään ansaituille vapaille viimeisenä työpäivänään toukokuun lopussa.

Helena Aaltonen toimi Kainuun liiton maakuntasihteerinä ja aluekehitysasiantuntijana sekä  aiemmin  Sotkamon kunnan suunnittelusihteerinä. Helenan tavoittaa sähköpostitse helena.vuokatti@gmail.com.

Matkailuun, kulttuuriin ja viestintään liittyvissä asioissa voi jatkossa olla yhteydessä aluekehitysasiantuntija Minna Komulaiseen. 

Lisätiedot

Aiheeseen liittyvät asiasanat: 

Uusimmat