Olet täällä

Ajankohtaista

Ajankohtaista

Lentokone
17.9.2020 - 14:36
Liikenne- ja viestintäministeriön alueiden lentoliikennettä selvittänyt työryhmä esittää, että valtio ostaisi lentoliikennettä Kokkolan, Joensuun, Kajaanin, Jyväskylän ja Kemin lentoasemille 2021 vuoden loppuun saakka.
Lentokone
14.9.2020 - 12:16
Maakuntajohtajien kannanotossa 14.9.2020 muistutetaan, että koko maan saavutettavuuden ja elinkeinoelämän toimintamahdollisuuksien varmistamiseksi hallituksen tulee huolehtia nykytasoisen lentoasemaverkoston säilymisestä. Hallituksen tulee tarkastella kaikkia käytössään olevia vaihtoehtoja kotimaan lentoyhteyksien turvaamiseksi Joensuuhun, Kajaaniin, Jyväskylään, Kokkola-Pietarsaareen ja Kemiin.
" "
10.9.2020 - 14:40
Kainuun liiton hankehakemus ”Communities’ response and resilience to corona virus 19” on hyväksytty rahoitettavaksi. Tämä on järjestyksessään viides hanke, joka on valittu rahoitettavaksi NPA-ohjelman erityisessä teemahaussa koskien COVID-19 pandemian vaikutuksia. Hanke tarkastelee yhteisön reaktioita pandemiaan ja siitä selviämiseen.

Sivut